Ari Hirvosen muistoseminaari 25.8.-26.8.2022 Helsingissä

Sofy järjestää yhteistyössä Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan, Tutkijaliiton ja Hietsun akatemian kanssa seminaarin edesmenneen puheenjohtajansa Ari Hirvosen muistoksi Helsingin yliopiston Porthaniassa (Yliopistonkatu 3, sali IV) ja Hietsun paviljongissa (Hiekkarannantie 9) 25.8.-26.8.2022.

Seminaarissa Arin ystävät ja kollegat käsittelevät aiheita Arin tutkijanuran varrelta tragediasta pakolaisoikeuteen ja abolitionismista kaupunkioikeuteen. Seminaarin yhteydessä järjestetään Hietsun paviljongissa 25.8. illalla paneelikeskustelu Arin viimeiseksi jääneestä kirjasta Ethics of Tragedy, jonka voi ostaa Counterpressilta. Paviljongissa päästään nauttimaan myös Arin taitelijaystävien tilaisuuteen tekemästä taiteesta.

Paviljongissa tarjoiltavan illallisbuffetin (menu) takia ilta-ohjelmaan osallistuminen paikan päällä maksaa 30€ kutakin osallistujaa kohden. Pyydämme osallistujia maksamaan osallistumismaksun 15. elokuuta 2022 mennessä (maksuohjeet sivun alareunassa). Porthanian tapahtumiin on vapaa pääsy.

Seminaari, myös paviljongissa järjestettävä paneelikeskustelu, striimataan, joten sitä on mahdollista seurata myös etänä. Etäseuraamisen ohjeet julkaistaan myöhemmin tällä sivulla.

Pyydämme kaikkia, myös niitä, jotka eivät osallistu iltaohjelmaan, ilmoittautumaan lomakkeella, jossa pyydämme kertomaan: (1) osallistutteko seminaarin päiväohjelmaan Porthaniassa, (2) osallistutteko Hietsun paviljongin iltaohjelmaan, ja (3) osallistutteko paikan päällä vai seuraatteko striimiä. Jälkimmäinen tieto on tärkeä jotta osaamme varautua kävijämäärään ja mahdollisesti varautua nettisivujen ja striimin ruuhkautumiseen. Esitysten videolähettäminen tapahtuu Zoomin välityksellä, ja erityisesti jos etäosallistujia on paljon, emme voi taata virheetöntä lähetystä, joten paikalle tulo on suositeltavaa.

Erityisesti illallisilmoittautuminen on sitova, ja jos joudutte perumaan osallistumisenne, pyydämme peruutuksia viimeistään 15 elokuuta, minkä jälkeen emme välttämättä voi maksaa teille takaisin osallistumismaksuanne.

Seminaariin osallistuu lukuisia Arin kansainvälisiä ystäviä, ja osa esitelmistä pidetään englanniksi, ilman tulkkausta.

Seminaarin illallisbuffetin maksuohjeet:

  • Maksunsaajan nimi: Sofy ry
  • Maksunsaajan tilinumero: FI82 8000 1901 7677 08
  • Summa: 30€
  • Viesti: ”seminar dinner”
  • Eräpäivä: 15th of August.