Jukka Korpela, ”Joosua julisti kaupungin uhriksi Herralle ja surmasi kaikki sen asukkaat” – Universaalit ihmisoikeudet ja Laki historian virrassa (28.3.2018)

Suomen oikeusfilosofisen yhdistyksen SOFY ry:n vuosikokousesitelmä, keskiviikkona 28 maaliskuuta 2018, klo 16 alkavan yhdistyksen vuosikokouksen päätteeksi. Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, 00170 Helsinki, sali 404. Kaikki, jäsenet ja muut, ovat sydämellisesti tervetulleita.

Herra sanoo Joosualle Nuunin pojalle: ”Noudata tarkoin sitä lakia, jonka palvelijani Mooses sinulle antoi. Älä poikkea siitä oikealle äläkä vasemmalle.” Tästä syntyy vaatimus Jumalan lain absoluuttisesta tottelemisesta ja kaikkien siitä poikkeavien omien ja vieraiden tappamisesta jumalan kunniaksi (haram-teologia). Vanhan Testamentin kirjoitukset heijastavat koko lähi-itäisen kulttuurin oikeuskäsityksen peruskiveä. Maailmaa ohjaa Jumalan ikuinen järjestys. Sitä ei saa arvostella, muuttaa tai ihmisen järjellä ymmärtää.

Järjestelmä edustaa klaanin kollektiivista etua yksilön arvon sijaan. Totuus, laki ja uskonto ovat sama asia. Hallitsija suo sen armostaan alamaisilleen. Kreikassa klaanirakenne hajosi ja tieto ja jumalat erosivat toisistaan. Roomalaiset ajattelivat, että laeilla voi ohjata yhteiskuntaa ja parantaa sitä. Lait riippuivat säätäjänsä toimivallasta, vaikka epämääräinen luonnon oikeudenmukaisuus ohjasikin niitä.

Itä vaikutti Roomaan ja keisarista tuli jumala. Keisari Diocletianuksen lakikoodeksit annettiin keisarin nimissä, joten keisarista tuli lain lähde. Itäinen ajatus voimistui 500-luvun Corpus iuris civiliksessä ja sitä seuranneessa bysanttilaisessa oikeudessa. Lännessä Kaarle Suuren uudistusten innoittamina alettiin systematisoida vanhoja säädöksiä ja lopulta kanonistit alkoivat ottaa mallia alkuperäisestä roomalaisesta oikeudesta. Paavin voimakas pyrkimys valtaan johti paradoksaalisesti uskonnon syrjäytymiseen lakien säätämisessä.

Islamilaisessa idässä oltiin aluksi avoimia kreikkalaiselle rationalismille. Tilanne muuttui 1100-luvulla. Syntyi illuminationismi, joka korosti, että totuus on ihmisjärkeä suurempi ja saavutettavissa vain mystisellä kilvoittelulla. Koraani käsitettiin ikuiseksi ja täydelliseksi jumalan ilmoitukseksi. Kun tämä laki pyrki kertomaan pikemmin pelastumisesta, se ei ohjannut laillisuushallinnon syntyyn.

Lännessä skolastikot etsivät ristiriitoja auktoriteettien opetuksista. Puolesta-vastaan argumentointi (”paras argumentti voittaa”) johti ajattelemaan, että totuutta on myös jumalan ilmoituksen ulkopuolella eli että myös pakanat tuntevat hyvän: jumalaakin sitoo yleinen vaatimus oikeudenmukaisuudesta. Kun sama vaatimus velvoitti myös kuningasta, kykenivät hänen lakinsa edustamaan jumalan totuutta ilman keisarin ja paavin valtaa. Siten muodostui suvereenikuninkuus ja tämän absoluuttinen lainsäädäntö ohjaamaan kutakin valtakuntaa konkreettisten lakien mukaan.

Tämä on lyhyt kertomus kahden vastakkaisen maailmanjärjestyksen kehittymisestä uuden ajan alkuun. Kummankin lähtökohta on sama juutalais-persialainen laki. Kun ajatellaan, että jumalan totuus on ihmisjärkeä suurempi ja saavutettavissa mystisen tietämiskokemuksen kautta, korostetaan myös, että jumalan laki on ihmisymmärrystä suurempi ja kattaa kaiken tiedon. Siksi Koraani tai Raamattu on täydellinen, lopullinen ja ajaton jumalan totuus, jota ei voi arvostella ja joka epärationaalisuudessaankin on ehdoton. Kun se käskee hävittämään pahan, on käskyä toteltava eikä sitä voi kumota järkiargumentein. Siksi islamilainen Kairon julistus määrittelee ihmisoikeudet sharialle alisteiksiksi. Siksi protestanttiset lahkot lukevat Mooseksen lakia ehdottomana ohjeenaan. Siksi myös terrorismia voi perustella haram-teologian periaatteella tuhota jumalan vastustajat. Toisaalta siksi tämän lain tulkkina oleva hallitsija on itse lakien yläpuolella.

Jos taas ajatellaan, että tieteet ovat toisistaan riippumattomia ja kaikki on alisteista universaalille oikeudenmukaisuudelle ja rationalismin vaatimukselle, syrjäytyy mystiikka ja ajatus jumalan iankaikkisesta ja ihmisjärkeä korkeammasta totuudesta. Silloin lakeja voidaan muuttaa perustelemalla ne yleisten oikeudenmukaisuusperiaatteiden ja rationalismin mukaan. Silloin myös laeilla voidaan rakentaa yhteiskuntajärjestelmää ja –rauhaa riippumatta hallitsijan mielivallasta.

Jälkimmäisessä ajattelutavassa on kuitenkin useita ongelmia historioitsijan näkökulmasta:

  1. Onko ylipäätään olemassa universaalia oikeudenmukaisuutta ja ihmisarvoja, vaan ovatko ne tietyn historian ja kulttuurin tuotteita. Tämä on erityisen ongelmallista, koska monet perusarvomme ja –ajatuksemme ovat yksiselitteisesti eurooppalaisen valistuksen tuotetta.
  2. Muodostaako ajatus korostaa meidän oman kulttuurihistoriamme tuottamia perusarvoja esim. osana perustuslakia samanlaisen absoluuttisen totuusrakenteen, joka sitoo haram-teologian perusteena olevaa Jumalan lakia.
  3. Onko toimintoja, joiden kannalta länsimainen oikeusjärjestelmä ei olekaan paras. Vaikka se suojaa investoinnit, onko se este tavarakaupalle. Esim. olisiko siten syytä arvioida poikkeavien yhteiskuntien talousjärjestelmää toisesta näkökulmasta.

***

Jukka Korpela (s. 1957) opiskeli Helsingin yliopistossa ja Roomassa historiaa, arkeologiaa, sosiologiaa, Rooman kirjallisuutta ja oikeustieteitä. Keskiajan kirkkohistoriaa koskeva pro gradu hyväksyttiin 1979 ja antiikin historiaa käsittelevä väitöskirja 1987. Lisäksi hän on suorittanut Ulkoasiainhallinnon virkatutkinnon ja työskennellyt diplomaattina Egyptissä, Bulgariassa, Neuvostoliitossa ja Latviassa. Vuodesta 1998 Jukka Korpela on ollut Itä-Suomen (Joensuu) yliopiston yleisen historian professori. Hän on julkaissut 10 monografiaa ja yli 150 tieteellistä artikkelia, joissa tarkastellaan eri puolilta vallan syntyä ja sen oikeuttamista. Historian Ystäväin Liitto valitsi hänen kirjansa Länsimaisen yhteiskunnan juurilla. Jumalan laista oikeusvaltion syntyyn (Gaudeamus, 2015) vuoden 2015 historiateokseksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.